Johanna Säynäjäkangas, Mikko Koivisto ja Sofia Forsberg Business Meetin asiantuntijoiksi

Tampere Business Meet saa vahvistusta asiantuntijajoukkoonsa, kun Johanna Säynäjäkangas, Mikko Koivisto ja Sofia Forsberg liittyvät mukaan tapahtuman asiantuntijoiksi. Johanna, Mikko ja Sofia tuovat tapahtumaan näkemystään ja osaamistaan palvelumuotoilusta ja sen hyödyntämisestä menestyvän liiketoiminnan kehittämisessä.

Johanna Säynäjäkangas on (palvelu)muotoilija, liiketoiminnan ja osaamisen kehittäjä, jolla on takanaan yli 10 vuoden työura erilaisten kehittämisprojektien johtajana ja toteuttajana. Mikko Koivisto työskentelee Hellonin johtavana palvelumuotoilijana ja asiakaskokemusjohtajana. Mikko on myös palvelumuotoilun tunnettu ja palkittu uranuurtaja, joka on vaikuttanut merkittävästi palvelumuotoilun kehittymiseen alana ja sen käytön yleistymiseen Suomessa ja maailmalla. Sofia Forsberg työskentelee kehitysvalmentajana ja liiketoiminnan kehittäjänä, ja hänellä on useiden vuosien kokemus asiakaskokemuksen ja osaamisen kehittämisestä sekä myynnin johtamisen konsultoinnista.

Johannalta, Mikolta ja Sofialta on huhtikuussa 2019 ilmestynyt odotettu uutuuskirja palvelumuotoilusta. Palvelumuotoilun bisneskirja on osunut ajankohtaisuudessaan ja monipuolisuudessaan alan toimijoiden ja palvelumuotoilusta kiinnostuneiden tiedon tarpeeseen antaen vastauksia siihen, mistä palvelumuotoilussa on kyse, mihin sitä voidaan hyödyntää ja miten se voidaan ottaa laajemmin haltuun yrityksissä. Kirja tarkastelee näitä kysymyksiä bisnesfokuksella ja erityisesti yritysmaailman tarpeista käsin avaten lukijalle palvelumuotoilun liiketoimintamahdollisuuksia ja -hyötyjä.

Etuja ja sisältöjä Tampere Business Meetin osallistujille
Johanna, Mikko ja Sofia innostuivat mahdollisuudesta lähteä asiantuntijaksi Tampere Business Meetiin sillä, he kokivat sen erinomaiseksi foorumiksi asiakaslähtöisestä liiketoiminnasta kiinnostuneiden ammattilaisten kanssa verkostoitumiseen. Tapahtuman verkostolle he tuottavat asiantuntijakirjoituksia palvelumuotoilusta ja sen hyödyntämisestä menestyvän liiketoiminnan kehittämisessä. Lisäksi tapahtuman osallistujat saavat mahdollisuuden ostaa Palvelumuotoilun bisneskirjaa etuhintaan jo ennen varsinaista tapahtumapäivää.

Lisätietoja Palvelumuotoilun bisneskirjasta ja sen aiheista:
Johanna Säynäjäkangas
+358 50 576 7474
johanna.saynajakangas@muotoilupalvelut.fi

www.palvelumuotoilunbisneskirja.fi
www.facebook.com/palvelumuotoilunbisneskirja
https://shop.almatalent.fi/palvelumuotoilun-bisneskirja