viikilä

Tampere business meet puhujat

Vaikuttaja – Kati Viikilä

Kati Viikilä vastasi haasteeseen ja lähti mukaan Tampere Business Meetin asiantuntijajoukkoon. Kati on kovan luokan B2B-myynnin ja markkinoinnin moniottelija. Kati toimii B2B-markkinointitoimisto Myynninmaailma Oy:n myyntijohtajana, ja luotsaa yhtiön myyntitiimiä sekä suuntaa kohti valtakunnallista kasvua. Toimipisteet Myynninmaailmalta löytyy Tampereelta, Seinäjoelta ja Oulusta. Viime syksynä Kati luopui yhtiön osakkuudesta, ja nykyään Myynninmaailma Oy onkin osa pörssinoteerattua Ilkka-Yhtymä Oyj:tä. 

Kati on aloittanut uransa markkinoinnin parissa asiantuntijana kirjoitustyössä, kouluttajana ja sosiaalisen median maailmassa luovien, mutta sydän sykki kuitenkin myynnille ja asiakkaiden myynnin kasvattamiselle. Useita vuosia kirjoittajan sielu tuli kuitenkin mukana, ja Kati kirjoittikin kauan töiden ohella freelancerina myynnistä ja markkinoinnista mm. Oikotielle ja MMA:lle. Katin vahvin osaaminen onkin auttaa yrityksiä tuloksellisen markkinoinnin suunnittelussa ja johtamisessa. Kati saattaa olla tuttu KasvuOpen myllärinä, ja lisäksi Kati sparraa kuukausittain kymmeniä yrittäjiä kasvusta, myynnistä ja markkinoinnista. Katin voi bongata myös pitämässä luentoja, puheenvuoroja ja koulutuksia, aiheenaan B2B-myynti, digitaalinen markkinointi, markkinoinnin suunnittelu ja markkinoinnin johtaminen.

Myynninmaailman pestin lisäksi Kati on perustanut yhdessä yhtiökumppaninsa kanssa valtakunnallisen ja modernin, uudella tavalla toimivan kiinteistönvälitysliikkeen nimeltään Versus Asunnot, joka tarjoaa välityspalvelua erityisesti asuntosijoittajat silmälläpitäen. Päivätyöt Kati tekee kuitenkin Myynninmaailmalla.

”Kun päästään fyysisesti paikanpäälle, tule ihmeessä juttelemaan! Tässä odotellessa voidaan verkostoitua LinkedInissä. Odotan innolla myös virtuaalitapahtuman loistavaa kattausta”

Linkit: 

https://www.linkedin.com/in/kativiikila/
www.versusasunnot.fi
www.myynninmaailma.fi

Tsekkaa muita kirjoituksiani: https://www.linkedin.com/in/kativiikila/detail/recent-activity/posts/