Mistä on menestystarinat tehty? 

Mistä on menestystarinat tehty? 

 

Yleensä parhaita tarinoita ei rakentamalla rakenneta, eikä väkisin puurreta, vaan ne muovautuvat itse. Sattumien, kohtalon ja kovan työn kautta. Ja tässä tapauksessa verkostojen avulla. Ripaus intohimoa uudenluomiseen, ystävyyttä, valtava kulhollinen hulluutta ja vielä enemmän verkostojen voimaa. Siitä on meidän LinkedIn After Work Helsinki tarinamme tehty. 

 

Tuskin kukaan yrityksen, innovaation tai tapahtuman perustaja voi sanoa, ettei läpimurron saavuttaminen olisi suurimmilta osin silkkaa hulluutta, omasta selkärangasta repimistä, monen kompromissin ja harmaan hiuksen summa. Mutta he eivät myöskään sano, etteikö se olisi sen kaiken arvoista.

 

Oona: ”Tapahtumathan syntyi yhdestä LinkedIn postauksesta, jossa ”ilmoitettiin”, että aiotaan mennä after workeille Johanna Elolan kanssa ja pyydettiin muitakin verkostoitumaan mukaan. Yhtäkkiä meitä oli Helsingissä ravintossa 25 istumassa iltaa pitkän pöydän ääressä ja puheensorina täytti huoneen. Tämän illan aikana tiesin, että tästä tulee missioni. Tuoda ihmisiä ja yrityksiä yhteen sekä mahdollistaa näitä kohtaamisia ja uusia mahdollisuuksia.”

 

Noora: ”Ensimmäisessä tapahtumassa, jossa olin mukana, en tiennyt yhtään mitä tulee tapahtumaan. Oona repäisi hihasta, että nyt mennään lavalle avaamaan ilta, eikä siinä auttanut kun mennä perässä! En ollut käynyt Oonan & Johannan järkkäämissä tapahtumissa aikaisemmin, joten koko konsepti oli täysin vieras myös itselleni, mutta jos aikaisemmin olin rakastunut Oonaan ensisilmäyksellä, rakastuin tulisesti myös LinkedIn After Work Helsinki tapahtumaan.”

 

Seuraava LinkedIn After Work Helsinki tapahtuma vietettiin heti perään rennon illanistujaisteeman ympärillä taas ilman sen kummempaa agendaa. Mutta seuraavaksi oli aika nostaa tapahtumat uudelle levelille ja päätimme alkaa kehittämään tätä ideaa. 

 

Oona: Tammikuussa 2020 menimme jo uuden yhteistyökumppanin Vinking Linen kanssa päiväristeilylle 55 verkostoitujan kanssa, jossa oli kokoushuone, esiintyjä, puhuja, hyvää ruokaa ja meidän hostien ideoima rento verkostoitumispeli. Muistan, että me maksettiin omasta pussista t-paidat tapahtumat logolla, koska oltiin niin innoissaan tekee tätä tosissaan.”

 

Ennenkö kerettiin edes itse tajuta, meidän energiamme ja innokkuutemme veti perässään niin paljon verkostoitujia, loistavia kumppanuuksia ja yhteydenottoja, että tapahtumat myytiin loppuun silmänräpäyksessä. Piti alkaa miettiä tarkemmin, kuinka LinkedIn After Work Helsinki oikein rakennetaan ja toteutetaan. 

 

Oona: ”Tällöin meistä tuli Nooran kanssa host- kumppaneita ja Johanna jättäytyi liian pitkän välimatkan takia sivummalle. Nooran kanssa päätettiin, että tämä viedään nyt nextille levelille. Nälkä kasvoi syödessä.” 

 

Noora: ”Enää ei pystytty mennä vain fiiliksen mukaan ’’go with the flow’’ -asenteella, vaan oli konseptoitava isompaa kuvaa, opeteltava erilaisia lakipykälöitä sekä tuli siinä yksi yrityskin perustettua Oonan toimesta. Mutta se mitä emme tajunneet alkuun miettiä, on kuinka paljon budjetoida oman ajan käyttöä ja kuinka paljon lipun hinnan tulisi olla, ettei oteta takkiin.”

 

Jos jotain haluamme muille opettaa menestystarinamme ensimmäisestä vuodesta, se on ainakin nämä:

  • Älä arvioi omaa ajankäyttöäsi ja sen arvoa.
  • Muista, miten hyvää työtä teet, myös niinä hetkinä, kun kaikki on pelkkää kaaosta.
  • Pidä aina mielessä, että yksin ei mennä pitkälle. Yhdessä ollaan enemmän.
  • Hyvä kiertää. Aina.
  • Luota sun verkoston voimaan.

 

Mitä verkostoitumistapahtumille kuuluu nyt ja huomenna?

 

Viime vuosi jätti hautumaan monta hyvää ideaa ja se jätti myös monta yhteistyökumppania odottamaan meitä sekä satoja innokkaita verkostoitujia odottamaan livekohtaamisia. Moni onkin vienyt tapahtumat ”digiksi”, mutta me emme – vielä. 

 

Noora:” Me teimme päätöksen, että hengähdämme hetken ja palaamme stagelle uusin voimin ja ideoin. Koronan jyllätessä ja molempien istuen päivät pitkät koneen äärellä, emme olleet motivoituneita järjestemään etätapahtumaa – ainakaan vielä.”

 

Oona: ”Tarkoitus on kuitenkin nyt kehittää uutta ja jatkossa mahdollistaa tapahtumia myös enemmän Helsingin ulkopuolelle, esim hybridinä, jolloin osa kutsutaan paikalle ja osa etänä mukaan. Etsimme parhaillaan uusia sponsoreita ja kumppaneita toteuttamaan elämyksiä kanssamme.”

 

Tälle vuodelle on suunnitteilla verkostoitumista mm. VALO Hotel & Workissa, Clarion Helsingissä, Biitsilla Triplassa, viinin maistelua Briccossa, Donitseja puistossa ja paljon muuta. 

 

Viime vuodesta jäikin käteen monta oppia ja viisautta, joista tärkeimpänä ehkä tajuaminen, miten merkityksellistä on tapahtuman järjestäjänä mahdollistaa näitä kohtaamisia. Vaikka tapahtumien pankkitili oli tyhjä ja hermoja raastoi peruuntumiset, emme koskaan halunneet luovuttaa. 

 

Oona: ”Verkoston kiitollisuus, tuki ja ilo on ollut palkitsevaa. Meillä on vielä paljon unelmia, joita toteutetaan, kun aika sen sallii. Me hostit ollaan lavalla joka tapahtumissa ja pidetään huolta fiiliksestä. Voi olla, että innostutaan myös pitämään puheita Social Sellingistä ja verkostoitumisesta. Aika näyttää miten ja milloin nämä kaikki ideat toteutetaan.”

 

Menestystarinat opettavat, kehittävät, raastavat, antavat voimaa ja palkitsevat

 

Verkoston tsempit ja palautteet antoivat joka kerta valtavasti voimaa ja motivaatiota. Miten koko homma voikaan räjähtää positiiviesti ’’käsiin’’ yhdestä postauksesta. Vaikka joka kerta jännitettiin, kiinnostaako ketään ja tuleeko kukaan.

 

Kun uutta luodaan ja rakennetaan, on itsensä haastaminen ja uuden oppiminen jatkuvaa. Ahditus pakon edessä uusien asioiden opettelusta puski silti eteenpäin nopeasti (laskutushaasteet, yhtiömuodot jne) ja monet pettymykset ja jälkiviisaudet lopulta palkitsivat enemmän kuin ottivat.

 

Noora: ”Koronan aikaan yhteisön tuki oli mieletöntä. Me ollaan ikuisesti kiitollinen jokaiselle verkostoitujalle ja lippunsa maksaneelle. Ilman teitä, ei olisi meitä.”

 

Miksi sinunkin kannattaa tulla mukaan? Kerrotaan se muutaman palautteen voimin:

 

 

  • ”Kohtaaminen naistenhuoneessa muuttui alustavaksi työhaastatteluksi”
  • ”Olen joka tapahtumasta löytänyt asiakkaan JA uuden ystävän!”
  • ”Niin kivaa, että hymyilytti vielä aamullakin”
  • ”Teidän tapahtumissa on parasta se fiilis ja energia”
  • ”Hyvä paikka rentoutua (ja tehdä sivussa bisnestä) ilman pönöttämistä”
  • ”Saa nähdä ihmisiä, ilman työn tuomia paineita ja kaksosten huutamista kainalossa”
  • ”Mahtavaa ylittää itsensä ja heittäytyä teidän verkostoitumispelissä”

 

 

Iso kiitos verkostolle ja kumppaneille. Seuraa meitä #linkedinafterworkhelsinki ja klikkaa connect LinkedIn puolella: Oona: www.linkedin.com/in/oonakankkunen & Noora: www.linkedin.com/in/noorahalttunen

Oona Kankkunen ja Noora Halttunen ovat asiantuntijoina Tampere Business Meetissä, joka järjestetään 28.5.2021. Osta liput nyt!