Avoin vuorovaikutus on äärimmäisen tärkeä asiakaspalvelun ja myynnin kannalta, mutta mitä muuta se voi tuoda parhaimmillaan pöytään.
Avataan vähän esimerkin kautta mitä se voi olla. Perintä- ja laskurahoitus, perintä varsinkin on alana sellainen mikä nostattaa vahvoja tunteita. Palvelua voi myydä monellakin tapaa, niin soittelulla, monenlaisella markkinoinnilla, mutta parhaaksi on osoittautunut avoimuus.
Mitä jos sinunkin yrityksesi menisi aina asiakasta askarruttavat möröt edellä
Jokaisesta toimialasta löytyy omat möröt mitkä asiakasta askarruttavat, olemme tietoisesti aina avanneet etukäteen juuri niitä kysymyksiä viestinnässä mitkä asiakasta päätöstä tehdessä eniten askarruttavat, ”onko perintä kallista, suuttuuko asiakas”, tai monta muuta juttua mitkä herättävät huolta asiakkaissa.
Tietoisesti näihin kysymyksiin vastailu avoimesti markkinoinnissa on ollut loistava valinta kun katsotaan inboundin määrää, sekä niiden kääntymistä kaupaksi. Sama asia on ollut laskurahoituksen kanssa, ennakkokäsityksiä voi aidosti muuttaa jos kissat nostetaa avoimesti pöydälle.
Mutta mikä on vielä parempaa
Mitä enemmän myynti ja maailman siirtyy verkkoon, sitä enemmän on mahdollisuus erottautua tarinoilla ja ihmisillä sen takana.
Mitä enemmän viestit asioista avoimesti, sitä enemmän saat avoimia kysymyksiä jotka johtavat aina jollain prosentilla viivan alle. Tässä on kohtaa on myös tärkeä muistaa että yrityksellä on muutakin tarjottavaa kuin se myytävä tuote.
Pidimme taannoin poikkeusajan ollessa pahimmillaan webinaarin Kiho Oy:n Tatu Laineen kanssa. Aineena oli social selling ja se miten kummankin yritys käyttää sitä menestyksekkäästi hyväkseen.
Webinaari oli täysin maksuton, ja teimme sen puhtaasti auttaakseemme muita. Kerroimme avoimesti yritystemme työkulttuurista ja sen välineistä. Osallistujia oli satapäin ja uskomme että moni sai omaan työhönsä jotain lisäarvoa.
Mutta ilmaisessa on se pihvi
Sepä se onkin kun et voi koskaan etukäteen tietää. Tässä tapauksessa puhelimeni soi webinaarin jälkeen, kokenut laskurahoituksen ammattilainen kysyi voisiko meillä olla hänelle töitä.
Homma johti parin etäpalaverin jälkeen siihen että kirjoitettiin työsopimus, poikkausajan ollessa silloin kyseessä, sähköisenä luonnollisesti.
Miksi näin kävi, johtuu pitkälti siitä että avoin viestintä oli jo aikaisemmin saanut hänet seuraamaan meitä ja webinaari oli se viimeinen triggeri. Sama toimii jokaisella alalla, ja tuotteen ollessa mikä vain.
Mutta toki tämä toimii vain jos taustalla olevat prosessit, toiminnan kestävyys ja kaikki toiminta on sellaisella tasolla että kaiken voi avoimesti jakaa.
Avointa viestintää tarvitaan myös somekouhunnan aikakaudella. Tästä teemasta lisää TBM tämän syksyn ohjelmassa kun Katleena Kortesuo puhuu aiheella ”Kun kannat vastuun, et koskaan kanna häpeää”. Koko muun TBM ohjelman löydät täältä.
Kirjoittanut
Sami Saarenpää | Head Of Social Selling | Osakas | KTI Laskutus Oy
Sami toimii KTI Laskutuksessa myynnin vetäjänä, vastaten myynnistä, kumppanuuksista sekä sopivassa suhteessa uuden ideoimisesta.
Vapaalla Sami tykkää matkustella prätkäillä.
www.ktilaskutus.fi
https://www.linkedin.com/in/samisaarenpaa/