Vastuullisuudella triplatulos

Mitä kaikkea vastuullisuus on ja miten yritykset voivat tehdä triplatuloksen?


Vastuullisuudesta puhutaan koko ajan enempi ja se näkyy monella tavalla esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Moni meistä on törmännyt yritysten vastuullisuutta korostaviin kampanjoihin, vastuullisuuteen liittyviin Facebook-ryhmiin sekä vaikuttajien, kuten Greta Thunbergin, suosion räjähdysmäiseen kasvuun.

Viimeistään IPCC:n 2018 vuoden lopulla julkistama Global Warming of 1,5°C -erikoisraportti räjäytti keskustelun vastuullisuudesta uudelle tasolle ja uuteen laajuuteen. Sekä poliittisesti, että kahvipöydän keskusteluissa.

Minulle vastuullisuus käsitteenä syöpyi aivokalvolle vuonna 1997 kun opiskelin ympäristötieteitä Lontoossa. Sen jälkeen vastuullisuus on ollut osa DNA:tani.

Käyn tässä kolmen konkreettisen esimerkin kautta läpi mitä vastuullisuus on tarkoittanut minulle ja yritykselle jota edustan. 

Lopuksi kerron mitä vastuullisuuden triplatulos tarkoittaa.

 

1. Koronakriisissä korostuu sosiaalinen vastuullisuus

Jokainen meistä on varmasti miettinyt miten voisi auttaa pandemian aikana riskiryhmiä ja niitä jotka työskentelevät etulinjassa pandemian aikana.

Päädyimme keväällä epidemian alkaessa keskustelemaan samasta aiheesta visiirejä Suomessa valmistavan yrittäjän kanssa. Hän kertoi miten häntä harmittaa kun visiirejä myydään nyt kiskurihintaan ja lisäksi moni organisaatio ei vielä tiennyt mistä niitä edes voisi saada.

Saman puhelun aikana päätimme toimia – yhdessä.

Soitimme muutaman puhelun tutuille yrittäjille ja keräsimme muutamassa tunnissa ryhmän  joka lahjoitti loppujen lopuksi 60 000 euron arvosta visiirejä vanhusten hoivakoteihin. 

Kun hankintakanava oli selvinnyt, ideoita alkoi tulla lisää.

Perustimme yrityksessämme kampanjan jonka aikana lahjoitimme samalle kohderyhmälle ilmaisen suojavisiirin jokaista meiltä ostettua lämpöpumppua kohden. Visiirit lähetettiin kesäkuun alussa. 

Tarpeeseen menivät. Kiitosten tulva kyllä herkisti miehisen miehenkin.

Pienikin panos voi parhaimmillaan pelastaa ihmishengen. Sosiaalinen vastuullisuus on lähimmäisestä välittämistä. 

 

2. Taloudellinen vastuullisuus haastaa johtajat ja yrittäjät

Yrittäminen näinä aikoina on haasteellista. Työntekijät pelkäävät työpaikan menettämistä ja yrittäjät joutuvat tekemään vastuullisia päätöksiä yrityksen pystyssä pitämiseksi.

Koronakriisin aikana yritykset joutuvat keskittymään siihen, että kulut saadaan kuriin, mutta toimintaa pitäisi silti tehdä pitkäjänteisesti. Investointien pitäisi olla sellaisia jotka tuottavat nopeasti, eivätkä ole pois viivan alta – yrityksen tuloksesta.

Mikä sitten on taloudellista vastuuta?

Mielestäni yrittäjän päävastuulla on pitää yritys toimintakykyisenä, jotta työntekijät voivat palata töihin lomautusten jälkeen.

Lisäksi on vastuullista tehdä muutoksia jotka parantavat toimintakykyä muuttuneessa maailmassa. Korona-tuet on käytettävä vastuullisesti siihen tarkoitukseen mihin ne on saatu.

 

3. Suurin ympäristöteko?

Ilmastonmuutos on kaikille ajankohtainen aihe ja sen aiheuttajat ovat tuttuja. Aika harva kuitenkaan hahmottaa minkälainen hiilijalanjälki itsellä on ja mitkä ovat isoimpia asioita hiilijalanjäljen kannalta.

Suomessa asumisen suurin hiilijalanjälki tulee lämmityksestä. Lämmityksen osuus kodin energiankulutuksesta on keskimäärin noin 50% tai vanhemmissa taloissa jopa enempi. Henkilökohtaisen kuluttamisen (liikenne, ruoka, vaatetus jne.) hiilijalanjäljestä se on keskimäärin noin yksi kolmasosa (33%).

Minulle elämäni suurin ympäristöteko oli maalämpöpumpun hankinta. Hankinta vastaa joka vuosi suunnilleen samaa kuin jättäisin polttoainekäyttöisellä autolla ajamatta noin 25 000 kilometriä vuodessa. Joka ikinen vuosi.

Jos tätä mietitään yritysten näkökulmasta, niin siellä piilee huikea potentiaali. Yhden teollisuushallin energiatehokas lämmitysratkaisu voi vastata kymmenien henkilöautojen päästökulutusta vuositasolla – parkkipaikallinen autoja.

 

Vastuullisuuden Triplatulos

Triplatuloksella viittaan John Elkington (1994) ”triple bottom line (TBL)” metodiin. Se koostuu kolmesta P:stä “profit, people and planet” – eli tulos viivan alla, ihmiset ja ympäristö.

Hänen ajatus oli että yritysten tulisi budjetoida kolmea erillistä tulosta. Ensimmäinen on yrityksen tuottama voitto (bottom line), toinen on yrityksen sosiaalinen vastuu (people) ja kolmas on mittari siitä, kuinka ympäristöystävällinen yritys on (planet). 

Vain yritys joka kehittää kaikkia näitä asioita, ottaa huomioon liiketoiminnan kaikki kustannukset. Ja tuottaa triplatuloksen.

Lisää vastuullisuudesta ja yritysten menestystekijöistä Tampere Business Meetin  tulevassa ohjelmassa on tarjolla esimerkiksi iltapäivän erikoishaastattelussa, jossa pureudutaan tekstiili- ja vaatetusalan menestystekijöihin: https://tamperebusinessmeet.fi/puhujat/puhujat-hanna-virkamaki-ja-mira-vanttaja/

Kirjoittanut – Matti Perkkiö

LinkedIn: https://linkedin.com/in/mattiperkkio
YouTube: https://youtube.com/lampotube/
Henkilöbrändäys: https://digitrainer.fi/

matti.perkkio@lampoykkonen.fi
0400 389 690