Odotettu TBM 2020 ohjelma on julkaistu

Syksyllä verkossa ja keväällä liveä

Tampere Business Meet 2020 järjestetään syksyllä verkkotapahtumana ja keväällä on luvassa live-tapahtuma mikäli olosuhteet sen sallivat.

Olemme todella innoissamme syksyn toteutusmuodosta, koska pystymme tämän myötä tarjoamaan osallistumismahdollisuuden maantieteellisestä sijainnista huolimatta. Verkkotapahtuma toteutetaan useilla eri alustoilla, ja se on osallistujalle maksuton. Verkostoitumaan pääsee hieman ennen tapahtumaa kun muistaa rekisteröityä tapahtuman osallistujaksi.

 

Puhujat ja ohjelma

Syksylle olemme saaneet valtavan hienon puhujakattauksen vastuullisen johtamisen, vuorovaikutuksen ja menestystarinoiden tiimoilta. Mukana on niin yritysten menestystarinoita kansainvälisiltä pelikentiltä  heidän itsensä kertomina kuin huippuasiantuntijoiden puheenvuoroja. Lisäksi oman alansa huippuasiantuntijoita olevat vaikuttajamme tuottavat artikkeleita TBM seuraajien iloksi sivuillamme ja somessa.

 

Vastuullinen kasvuTommi Rytkönen, Renoa Group

Kuinka remontointialalla tehdään vastuullisesti kasvua? Tampere Business Meetin avauskeynote saattaa lavalle toimitusjohtaja Tommi Rytkösen, jonka edustama Renoa Group haluaa olla vaikuttamassa teoilla rakennusalan tulevaisuuteen.


Kun kannat vastuun, et koskaan kanna häpeää
Katleena Kortesuo

Somekuohunnan aikakaudella kuka tahansa voi päätyä osaksi eri tasoisia kriisejä, halusi tai ei. Kriisiviestintään erikoistunut kouluttaja Katleena Kortesuo kertoo, kuinka pahimmalta voi välttyä ja miten näissä vuorovaikutustilanteissa tulee toimia.


Menestystarina
Milja Köpsi, author Mimmit koodaa

Ohjelmistoalan yrittäjien etujärjestön Ohjelmisto- ja e-business ry:n Mimmit koodaa -hanke on inspiroinut naisia jo kolmatta vuotta. Se on kerännyt jo lähes 5 000 naista tutustumaan ja opiskelemaan ohjelmointia. Ohjelma on suunnattu erityisesti aikuisille naisille, jotka ovat jääneet työ- ja opiskelu-urallaan sivuun ohjelmointiosaamisesta. Milja Köpsi inspiroi tarinallaan Business Meet-vieraat vaikuttaviin työelämän tekoihin.


Menestystarina: 
Johtajan vuorovaikutuksen voimaJukka Holm, toimitusjohtaja Visma Enterprise

Keskipäivän puheenvuorossa juontaja Markus Koskinen haastattelee liike-elämän uuden ajan modernia näkyvää johtajaviestijää Jukka Holmia. Miten Jukka on aloittanut, mitä voimme oppia häneltä ja minkälaisia liiketoiminnallisia asioita hänen toimintamallinsa mahdollistaa?


Data driven marketing operations
Jaime Lopez, general manager Wärtsilä

Jaime has an international track record in creating value for innovative companies, from developing pricing optimization algorithms for solar PV plants to a stint as CMO of a Silicon Valley drone firm. Jaime has spent the past 5 years at the Finnish industrial conglomerate Wärtsilä, where he currently heads the data-driven marketing practice. Recently, his team has leveraged machine learning to prove causality between measurable marketing and hundreds of millions of euros in revenue.

Jaime has been inducted into the founding class of Salesforce Marketing Champions as one of the world’s top Pardot experts.


Algoritmiset intesiivit: Miten käyttäytymistämme ohjataan niillä tänään
 – Mikko Alasaarela

Somen aikakaudella algoritmit ohjaavat meitä joka päivä tekemään päätöksiä. Samalla se hämärtää liiketoiminnan vastuullisuuden verhoa. Algoritmivaikuttamisen asiantuntija Mikko Alasaarela paljastaa puheenvuorossaan sen mitä emme tiedä.

 

Menestystarina: Vastuullisesti tulostaEero Ojanen, toimitusjohtaja Lehtovuori

Kaupungistuminen tarjoaa elinympäristökalusteiden kehittämiselle ja valmistamiselle suuret mahdollisuudet. Digihaaste on otettava huomioon tuotteiden monimuotoisuudessa. Eero Ojasen ja Lehtovuoren inspiroiva kansainvälisen menestystarinan haastattelu kertoo konkreettisin esimerkein minkälaisilla tuotteilla he ovat lähestyneet markkinoita ja erilaisia käyttötarpeita.


Vastuullinen edelläkävijyys
Tuomo Saarni, toimitusjohtaja Tam-Silk sekä Hanna Virkamäki ja Mira Vanttaja, Uhana Design

Business Meetin iltapäivän erikoishaastattelussa pureudutaan tekstiili- ja vaatetusalan menestystekijöihin.

Tam-Silk Oy julkaisi syksyllä 2019 oman vastavetonsa, kun Finlayson ja Ikea olivat ensin kohdistaneet toisilleen mainokset, joissa peräänkuulutettiin vastuullisuutta. Minkälaisia tuloksia Tuomo Saarnin johtaman yrityksen rohkea teko toi?

Lisäksi haastttelussa kuullaan samalla Uhana Designin tarinaa. Heidän luomuksiaan on nähty Voguen kannessa ja työn yksi tärkeimmistä arvoista on ilo. Mistä on kyse ja kuinka yrittäjät suhtautuvat yrityksensä tulevaisuuden tavoitteisiin?


Suoraa maailmalle
Sari Kanti-Paul, toimitusjohtaja Shadeshares

”Tyttäreni Saana kysyi minulta, että mitä hän vastaisi, jos joku kysyisi häneltä äidin ammattia. Siihen totesin, että olen aurinkolasikauppias. Ja vielä erittäin tyytyväinen sellainen, Sari tiivistää. Kyseessä on yritys, mutta voiton lisäksi myös tämän firman tavoitteena on tuottaa hyvää, niin Suomessa kuin maailmallakin. (toimittanut Ville Kulmala, 2018.) Tampere Business Meetin päätöspuheenvuoro on yrittäjä Sari Kanti-Paulin uskomaton tarina.

 

Rekisteröidy maksutta mukaan

Vaikuttavaa vai mitä? Rekisteröidy maksutta mukaan tapahtumaan tästä

 

.